Suomalaiset ulkomailla

Suomalaiset ovat löytäneet Vietnamin

Hotellin aulassa törmäsimme kymmenen hengen eläkeläisryhmään. Paikallisessa kuppilassa istui suomalaisia miehiä virvokkeilla ja torilla kojujen lomasta kaikui suomenkieli. Muutama britti ja jokunen hollantilainen istui aamiaisella. Tämä kaupunki on niin iso, että tänne mahtuu muutama turisti.

Nyt sitten mieliaiheeseeni: Suomalaisten suomalaiskammoon! Minä en ymmärrä, mikä ihmeen kompleksi meillä on omasta kansallisuudestamme. Välttelemme paikkoja, missä on muita suomalaisia ja toivomme usein, että: “voi, kun siellä ei vaan olisi suomalaisia.” Sitten kun “epäonneksemme” kohtaamme suomalaisia maailmalla, nokka menee vinoon ja päivä on pilalla. Hei, haloo – suomalaiset ovat hienoja matkailijoita. Etsimme aitoja kokemuksia, paikallista väriä emmekä pelkää outojakaan maisemia. Olkaa iloisia, kun tapaatte toisia suomalaisia. Muiden suomalaisten paikallaolo kielii teidänkin hyvästä mausta paikan valinnan suhteen. Britit menevät sinne missä on papuja ja pekonia eli muita brittejä. Etelä-eurooppalaiset liikkuvat tiukkaan kimpassa, eivätkä ole pätkääkään kiinnostuneita paikallisesta kulttuurista. Ottakkaamme esimerkkiä amerikkalaisista, jotka ovat aina iloisia tavatessaan toisia amerikkalaisia ( ja muita matkailijoita).

Matkustimme Riitan kanssa Meksikossa joskus 90-luvun alussa. Löysimme takamailta mukavan pienen kaupungin ja sieltä mukavan pienen ravintolan. Istuskelimme pöydässä. Taaksemme istahti nuori suomalaispariskunta. Ajattelimme tervehtiä ja ilmoittaa näin kohteliaasti, että olemme suomalaisia ( ajattelimme heidän parastaan: eipähän sitten tule epähuomiossa lauottua jotain noloa suomeksi). Tarkoituksemme ei ollut todellakaan tunkeilla tai tunkeutua heidän seuraansa. Tervehdimme vain kohteliaasti. Saimme vastaamme tyrmistyneet, kylmät katseet ja nuori rouva kirosi hiljaa miehelleen: ” Voi v…, suomalaisia”. He käänsivät vartalonsa kummalliseen S-asentoon, ettemme vaan joutusi katsekontaktiin. Näin sitten nautimme illallisen ja lähtiessä toivotimme hyvää yötä. Vastaukseksi saimme epämääräistä mutinaa.

Suomalaiset eläkeläiset ja nähtävästi myös nuoret ovat toista maata. Eläkeläiset ovat superaktiivisia, hyväkuntoisia, innostuneita ja aina valmiita pieneen seikkailuun. Pikkuasiat eivät heitä yleensä hetkauta (poikkeuksia aina löytyy). Suomalaiset ovat myös aidosti kiinnostuneita muista kulttuureista; historiasta, ihmisistä ja yhteiskunnallisista asioista. Suomalaisia kiinnostaa miten paikalliset elävät, asuvat ja selviävät arkipäivästään. Vetäessäni matkaoppaana esim. kahden päivän retkiä Tunisiassa, porukka ahmi jokaisen tiedonmurusen maasta ja sen kulttuurista. Jos olisin pitänyt kokeet retken päätteeksi, kaikki olisivat varmaan saaneet kiitettävän arvosanan. Ihan toinen juttu esim. brittien kanssa. Heille riittää pieni riipaisu tietoa jostain pinnallista maahan liittyvästä asiasta. Bussissa ei paljon kysellä vaan keskitytään hauskanpitoon. Britit ovat kylläkin todella hauskoja…

SUOMALISTEN KIELITAITO

…on loistava verrattuna monien muiden eurooppalaisten, saatikka amerikkalaisten kielitaitoon. Nauramme usein suomalaiselle aksentille. Ihan turhaan! Se on kaunis aksentti. Kerran eräs suomalainen kanssamatkustaja lausahti minulle, kuinka englanninkieleni on hyvä, mutta siitä valitettavasti kuuluu läpi suomalaisuuteni. Lausahdus oli tarkoitettu loukkaukseksi. Minusta on hienoa, että suomalaisuus kuuluu läpi. Me olemme suomalaisia! Meidän englanninkielemme on sentään ymmärrettävää. Kuunnelkaa ranskalaisia, eipä välillä saa selvää puhuvatko he ranskaa vai jotain muuta kieltä. Eli tästä lähtien kuunnelkaamme ylpeänä kuinka esim formula-poikamme puhuvat englantia hienosti suomalaisella aksentilla! Oletteko muuten koskaan kuulleet Berlusconin puhuvan englantia? Entäs se Ranskan Sarkozyn? Angela Merkelin? Ei tule mieleen, vai mitä? Meidän poliitikkomme osaavat kieliä, suomalaisella korostuksella ja sujuvasti.

Teille vakavamielisille lukijoilleni: TÄMÄ KIRJOITUS SISÄLSI YLEISTYKSIÄ, POIKKEUKSIA LÖYTYY.

Ho Chi Minh City

Haisee, tuoksuu, savuaa, löyhkää, käryää, hurmaa, yököttää. Omituinen sekoitus mopoja, ihmisiä, pikkuisia muovituoleja ja nuudelikulhoja, iloisia lapsia, kurttuisia vanhuksia ja muutama iso vaaleanpunainen länsimaalainen. Jännitystä piisaa: Miten ylitän tien ja selviän hengissä? Netissä oli hyvä ohje: Katse suoraan eteenpäin, tasainen vauhti ja ylitys vauhtia hiljentämättä / kiihdyttämättä.

Kävimme sotarikos-museossa. Missä menee propagandan ja asiatiedon raja?

Huomenna lennämme Phu Quoc -saarelle ( Vietnam Airlines, alle tunnin lento, menopaluu n. 94 USD/ hlö). Asumme Sea Star resortissa ( suositeltu tripadvisor.com) 6. helmikuuta saakka. Kirjoittelen siellä lisää…Heti, kun löydän nettiyhteyden eli älkää antako periksi vaikka ette kuulisi minusta muutamaan päivään: Saatan olla uimassa tai katselemassa merta terassilla.

P.S Missä ovat keski-ikäisille, tavantallaajille, tarkoitetut matkailuohjelmat? Olemme seuranneet matkamme aikana, kansainvälisellä kanavalla pyörivää Madventures- sarjaa. Se on loistava. Ei ihme, että Riku pokkaa palkintoja. Mutta tilaa olisi ei- extreme matkailijalla suunnatulle ohjelmalle. Lonely Planet pätkät olivat hyviä, mutta niin siinä sarjassa kuin muissakin matkaohjelmissa oppaana on joku nuori-pirkko tai surffari-sepe. Ottakaa tavan pölliäspariskunta vetämään ohjelmaa; neuvokaa mitä tehdä ripulin kourissa, miten välttää huijaus taksissa ym. tavan extreme asiaa!!!

Sotarikosmuseo