songkran – vesileikkejä kaiken ikäisille

Thaimaassa vietetään parhaillaan uutta vuotta. Kiva! Juhlat kestävät 13.4-15.4 välisen ajan. Yötä päivää! Kastuimme päivällä kaupungilla oikein perusteellisesti. Uuden vuoden juhlintaan kuuluu vesisota.Saimme niskaamme vettä kuorma-autojen lavoilta, kadun varrella päivystäviltä, vesipyssyin aseistautuneilta, lapsilta ja aikuisilta. Jopa yksi poliisi osoitti minua vesipyssyllä ja laukaisi kunnon lastin napaani. Kaikilla oli hauskaa.

kosteat uudenvuoden juhlat

Alkujaan songkranin ajankohta määräytyi buddhalaisesta kalenterista, mutta kuningas Chulalongkornin aikana se päätettiin muuttaa pidettäväksi 13. huhtikuuta. Vuoteen 1939 asti vuosi todella vaihtui huhtikuussa, mutta nyt virallisen ajanlaskun uusi vuosi alkaa 1. tammikuuta. Thaimaa on omassa ajanlaskussaan 543 vuotta länsimaita edellä, nyt elämme vuotta 2553.

Juhla on vesijuhla. Puhdistetaan menneen vuoden lika & pahuus pois ja aloitetaan uusi vuosi. Huhtikuu on vuoden kuuminta aikaa ja puhdistus kattaa myös Buddha-patsaat. Niiden päälle valutetaan hajustettua vettä ( tämä vesi otetaan talteen, se on siunattua vettä). Tämän uskotaan tuovan hyvää onnea ja menestystä tulevalle vuodelle.

Songkranin aikaan osoitetaan erityistä kunnioitusta vanhempia ihmisiä kohtaan. Perheen nuorimmat kaatavat siunattua vettä vanhempien käsille tai olkapäille. Tästä nykyinen vesijuhla on saanut alkunsa aikanaan. Uuden vuoden juhlien aikaan vieraillaan myös temppeleissä rukoilemassa ja tarjoamassa ruokaa munkeille.

vettä joka paikassa

Juhlinta alkoi jo aamusella. Lava-autoihin oli lastattu iso vesitonkkia ja sekaan laitetaan jäitä. Mitä kylmempää vesi on, sitä parempi. Sopii meille tähän helteeseen. Mukana meiningissä ovat niin vauvat kuin vaarit. Tottuneet turistit ovat hyvin varustautuneet. Saksalainen viisikymppinen matami kantoi selässään pientä tankkia, josta meni letku käsissä olevaan järeään muoviseen vesiaseseen.

Ohikulkevien kasvoihin sivellään talkkivesiseosta. Tämä perinne on lähtöisin munkeilta. Siunatessaan kulkijan munkit sivelivät otsaan valkoista talkkia.

talkkia naamaan

Tietysti tällaisella hurjalla juhlinnalla on kääntöpuolensa. Aivan niinkuin meidän vappujuhlissa – täälläkin innostutaan ottamaan liikaa viinaksia. Sitten porukalla autoon ja baanalle. Siitä ei hyvä seuraa! Myös vauhdilla heitetty sankollinen vettä saattaa suistaa mopon ojaan. Siitä ei myöskään hyvä seuraa! Meidän päälle heiteltiin vettä varovasti. Ei kasvoille, ei silmille. Iltamissa meno voi olla rajua. Monissa kaupungeissa vettä ei loiskutella klo 18 jälkeen.

porukalla vesisotasille

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA THAIMAA!

2 vastausta

  1. Hyvää uutta vuotta ja siunausta uuteen ! :-) Milloin on paluunne ?
    Halit ! ja terveiset huomenna leikattavalta Hilmalta ja jo leikatulta ja paljon ulkoilevalta veljeskissalta Homerilta Tiilikkalasta.

  2. Heips,
    Näkyykö Bankokin katukuvassa mellakointi? Muistan itse kun karin kanssa liikuttiin bangokissa(kirjotinko oikein), niin ihmiset pysähtyivät nauramaan minulle ja osoittelivat sormella. Olin niiden mielestä liian valkoinen. Sillon tajusin, miltä tuntuu olla erilainen. Täällä sitä sulautuu samaan harmaaseen massaan. On ollut mielenkiintoista lukea matkoistanne, koko perhe on innolla lukenut myös. Matkakärpänen puree kovaa, ja haveena on viedä joskus tytöt kunnon reppuretkelle, mitä me karin kanssa siloin nuorempana harrastettiin. Hyviä retken loppuja ja tulkaa ehjinä perille. Me olemme olleet matkassa mukana koko ajan hiljaisina matkaajina. Terkkuja. Kaisu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.