kotona

Juupa juu, ei oikein Finnairin tiedotus toiminut Bangkokissa. Siitä huolimatta olemme nyt kotona Ilomantsissa, Paavonvaarassa. Keskiviikkona jonotin kahdeksan tuntia puhelimessa Bangkokin Finskin toimistoon. Kaksi tuntia jonotimme Suomen palvelunumeroon. Ohjeet olivat hieman sekavat – ” ei kannata soittaa, linjat ovat ruuhkautuneet”, ” kentälle ei kannata mennä, ilmoitamme teille, kun lennot operoidaan”, ” Finnair ei ota yhteyttä asiakkaisiin, vaan asiakkaan on oltava itse yhteydessä lentoyhtiöön”. Siis mitenkä??? Ei kannata soittaa, mutta hekään eivät soita meille ja kentälle ei kannata mennä. Hieman ennen asettumista yöpuulle, soitin vielä kerran Finnairin Bangkokin numeroon. Olipa yllätys, sieltä vastattiin ja kerrottiin, että kone on lähdössä Suomeen puolilta öin. Kyselin ketkä pääsevät koneeseen ja sain epämääräistä muminaa vastaukseksi. Kysyin kannattaako tulla kentälle jonottamaan mahdollista lentopaikkaa. Sain epämääräisen vastauksen, jonka tulkitsin omalla tavallani. Hyppäsimme taksiin ja painoimme kentälle. Monenlaisten jonojen ja nimenhuuotojen jälkeen olimme puolityhjässä koneessa. Kone lähti Suomeen, täyteen pakattuna, puolitoista tuntia myöhemmin ja luulen, että kaikki kentällä ylimääräisiä paikkoja jonottaneet matkustajat pääsivät koneeseen. Muut onnettomat matkustajat nukkuivat hotellihuoneissaan ja odottelivat Finnairin mahdollista puhelua mahdollisesta lentoon lähtevästä koneesta.

Kentällä olevat matkustajat kertoivat myös yrittäneensä päästä palvelunumeroihin. Jotkut olivat olleet kentällä lähes vuorokauden jne.

Tiedättekö mihin minä olen kyllästynyt? Näihin lukemattomiin kotifilosofeihin: “Aina kun lähtee matkalle on valmistauduttava siihen, että jotain voi tapahtua”, “Nyt luonto näytti voimansa, ihmisten on turha valittaa luontoa vastaan”, ” Nyt ihmiset putosivat maan pinnalle luonnon näyttäessä voimansa” ja niin edelleen. HEI, kuka tässä on syyttänyt Finnairia tuhkapilvestä? Ei kukaan! Minä olisin voinut odottaa vaikka vuoden, kun vaan olisin voinut luottaa Finnairin tiedonvälitykseen! Hätätilanteita varten on oltava hätäsuunnitelma – sitä ei ollut! Olin itse aktiivinen, niinkuin tuhannet muut matkustajat ja pääsin lennolle. Onneksi ei tarvinnut käyttää kyynärpäitä tai olla röyhkeä – tällä kertaa. Luulen kuitenkin, että röyhkeydellä ja kyynärpäillä pääsee tuleville vapaille lentopaikoille. Kiltit jäävät odottamaan soittoa hotellihuoneeseen tai jonottavat kiltisti liikkumattomassa jonossa kentällä…

Lento meni sujuvasti. Matkakohde muuttui Oulusta Turkuun. Se nyt oli ihan sama meille minne kone laskeutuisi. Turusta oli ilmainen bussi kuljetus Helsinki- Vantaa kentälle. Ehdimme klo 13 junaan kohti Joensuuta. Kiva junamatka.

hieman harmaata, mutta, oi, niin kaunista!

Kotona odotteli AK, joka oli kasvanut huimasti kolmessa kuukaudessa. Nuori neiti oli aloittanut ratsastamisen ja paloi innosta kertoessaan tarinoita tallilta. Hilla, talomme lempeä vartiatar (alaskan malamuutti) oli sairastunut edellispäivänä. Hilla piristyi hieman nähdessään meidät. Häntä heilahti ja maksamakkarakimpale maistui. Hillan lempipaikka on perheen auton takakontti. Siellä tyttö makasi. Aamulla Hilla vietiin eläinlääkäriin. “Märkä kohtu” – hoitona antibiottikuuri ja jos se ei tehoa, kohtu leikataan.

Hilla ja lempipaikka

2 vastausta

  1. Hei

    Tervetuloa kotiin !

    Kiitos, että sain kotisohvalta käsin matkustaa mukananne mielenkiintoisissa paikoissa. Nyt jää päivittäiseen rytmiini iso aukko, vai jatkatko blogin pitoa ?

    terveisin

  2. Welcome Home!

    Nancy & I hope that your travels were a great experience and enjoyment to you both. We hope you have a sufficient time to rest and transition back into your home life.

    Thank you SO much for the videos. We were so cherished my them. They made us feel that we matter to you and that touches us deeply.

    “Herra olkoon sinun henkesi kanssa. Armo olkoon teidän kanssanne.” – Toinen kirje Timoteukselle 4:22 :~)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.